Judo

Valtakunnallinen yläkoululeiritys on osa Suomen Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelmaa.

Kaudella 2018-2019 Judon yläkoululeiritys on tarkoitettu 7. -luokkalaisille tavoitteellisesti urheiluun suuntautuneille nuorille (tytöt ja pojat). Leirien tavoitteena on kehittää nuorten harjoittelu- ja elämäntaitoja monipuolisesti sekä yhdistää urheilu ja koulunkäynti joustavasti toisiaan tukevaksi kokonaisuudeksi. Leiritys on valtakunnallinen eli siihen voi hakea eri puolilta Suomea.

Ominaisuusharjoittelussa ja elämäntaitojen opetuksessa noudatetaan Suomen Olympiakomitean Urheiluakatemiaohjelman ohjeistuksia Lajiharjoittelussa toteutetaan Judoliiton valmennuksen linjauksia yläkouluikäisille, missä painopisteenä on oman tekniikan perustan kehittäminen ja laajentaminen tokuiwaza-perheeksi niin matossa kuin pystyssä sekä pystystä mattoon siirtymiset. Kyseessä ei siis ole pelkkä randorileiri.

Valmennuskeskusympäristössä on erinomaiset olosuhteet päivittäiselle harjoittelulle, hyvät valmennuksen tukipalvelut sekä monipuolista tukea opintojen suunnitteluun ja toteutukseen.

Leiri-info

Kustannukset täysihoidolla

220 € / henkilö / 3 vrk leiri (7.lk). Kokonaishinta 880 €.
Täysihoito sis. majoituksen (2-6 hh) ja ruokailut (aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala).
Kukin leiri laskutetaan erikseen.

 

Leiriviikot 2018 – 2019 (alustava)

7. -luokkalaiset:

  • Leiri I 30.9.-3.10.2018
  • Leiri II 2.-5.12.2018
  • Leiri III 3.-6.2.2019
  • Leiri IV 17.-20.3.2019

Mitä yläkoululeiritys sisältää?

  • Lajivalmentautuminen huippuolosuhteissa ammattivalmentajien johdolla
  • Monipuolisten motoristen taitojen ja fyysisten ominaisuuksien kehittäminen
  • Psyykkinen valmennus, ravitsemus ja elämäntaidot
  • Opiskelu

Harjoittelu

  • Leireillä 3-4 harjoitusta päivässä ammattivalmentajien johdolla
  • Leiriharjoittelu tukee sekä antaa työkaluja yksilölliseen ja kokonaisvaltaiseen harjoitteluun
  • Painopisteenä motoriset perustaidot ja fyysiset ominaisuudet sekä lajitaidot
  • Mahdollisuus viedä oppeja omaan seuraan, sekä henkilökohtaisilla valmentajilla mahdollisuus tulla seuraamaan leirityksen ohjelmaa

Elämäntaidot

  • Elämäntaitojen kehittäminen – henkilökohtainen prosessi
  • Aiheina mm. arjenhallinta, ravitsemus, lepo ja uni, psyykkinen valmennus ja sosiaalinen elämä

Opiskelu

  • Leiripäivinä opiskellaan ohjatusti, n. 3 tuntia päivässä ns. läksyperiaatteella.
  • Leiriajankohdalle sattuvat kokeet voidaan suorittaa leirillä
  • Mahdollisuus sovittaa TET -jakso leiritykseen