Egan Bernal palaa Giro d’Italian kokonaisvoitolla kestävyysurheilun kuninkaaksi

Maantiepyöräilykauden ensimmäinen Grand Tour -ympäriajo – Giro d’Italia – tuli sunnuntaina päätökseen, kun 3410,9 kilometrin ja yli 86 tunnin taivaltamisen jälkeen. Päätösetapilla Milanon aika-ajossa Egan Bernal (s. 1997) ylitti maaliviivan johtajan roosanvärisessä paidassa. Kakkossija meni kokeneelle työmiehelle Damiano Carusolle. Kolmossijan nappasi vuonna 2018 La Vueltan (Espanjan ympäriajon) voittanut Simon Yates.

INEOS-Grenadiersin kolumbialainen tähti, Egan Bernal, saavutti ensimmäisen Grand Tour voittonsa jo vuonna 2019, kun 22-vuotiaana hänestä tuli Ranskan ympäriajon nuorin voittaja sitten vuoden 1909. Vajaan kahden vuoden aikana maantiepyöräily on kuitenkin totaalisesti muuttunut. Nuoremman sukupolven kuskit ja cyclocrossista tulleet lahjakkuudet ovat voittaneet lähes kaiken, ja tehneet samalla kilpailusta äärimmäisen kovaa. Tadej Pogacar (s. 1998) oli vuoden 2019 La Vueltan kolmas ja voitti vuoden 2020 Tour de Francen jo 21-vuotiaana. Toisaalta Remco Evenepoel (s. 2000) siirtyi vuodessa junioreiden tuplamaailmanmestaruudesta aikuisten aika-ajon Euroopan mestariksi ja MM kakkoseksi. Cyclocrossmestarit Tom Pidcock (s. 1999), Mathiew Van der Poel ja Wout Van Aert ovat dominoineet, cyclocrossin ja maastopyöräilyn XCO:n lisäksi yhden päivän monumentteja ja saaneet vuoden 2020 MM-kisoissa kaksi hopeaa.

Uusien nimien ilmestyessä Bernal on puolestaan joutunut tasapainottelemaan harjoittelussaan selkävaivojen kanssa, mitkä ovat varjostaneen hänen viime kauttaan. Bernalista, josta piti tulla tulevien vuosien ympäriajojen hallitsija, tulikin yhtäkkiä ”vanha loukkaantunut työhevonen”. Hän kuitenkin osoitti nämä tulkinnat ennenaikaisiksi voittamalla Corsa Rosan ympäriajon, joka viime vuonna pandemiasta johtuen, järjestettiin poikkeuksellisesti syksyllä. Silloin voittaja oli hänen INEOS-joukkueen tallikaverinsa Tao Geoghegan Hart, joka ei osallistunut tänä vuonna Giroon säästääkseen voimia Ranskan ympäriajoa varten. Tallikaverit Richie Porte (kolmas Tour de France 2020), Richard Carapaz (2019 Giro de Italian voittaja) ja Geraint Thomas (Tour de France 2018 voittaja) jättivät myös Giron väliin samalla ajatuksella. Tässä vaiheessa alkaa käydä selväksi kaksi asiaa. Ensinäkin, tämä INEOS-Grenadiers talli ei ole mikään pikkutekijä, joukkueen pursutessa huippukuskeja. Toiseksi, parhaat kuskit haluavat olla parhaimmillaan arvokkaimmassa Grand Tour -etappiajossa – Tour de Francessa.

INEOS-supertallin nimellinen ykkösajaja Geraint Thomas ei silti välttämättä lähde ykkössuosikkina keltapaidan jahtiin, vaan tästä statuksesta kiivaimmin kamppailevat kaksi slovenialaistykkiä. Toinen heistä on jo edellä mainittu Tadej Pogacar (UAE Team Emirates), joka dramaattisesti vei viime vuoden Tourin voiton viimeisellä hetkellä juuri toiselta slovenialaistähdeltä, Primoz Roglicilta (Jumbo-Visma). Jumbo-Visma nousi viime vuonna Ineosin kaltaiseksi supertalliksi ja Roglic, aikansa junioreiden mäkihypyn maailmanmestari, on maantiepyöräilijän lyhyellä urallaan jo voittanut lähes kaikki yhdestä kolmeen viikkoon kestävistä ympäriajoista. Roglicin monipuolisuutta kuvastaa myös se, että vaikka hän jäi niukasti kakkoseksi Ranskan ympäriajossa, hän voitti kaudella mm. La Vueltan ja Liége-Bastogne-Liégen monumentin (*). * Termi, millä kutsutaan klassikkoajoista viittä arvostetuinta.

Kolmen viikon päästä alkavassa ”La Grande Boucle” ranskalaisjuhlassa nähdään siis todennäköisesti INEOS-Grenadiers ja Jumbo-Visma supertallien otatus, mutta mahdollisesti myös slovenialaistähtien keskinäinen sapelinkalistelu. Ja vaikka kaksi suurinta tallia jyrää erittäin kovalla nimilistallaan, ei voida missään nimessä sulkea pois, etteikö Pogacarin paperilla heikompi UAE Team Emirates voisi siivittää Pogacarin jälleen Tour de Francen voittoon. Tähän kulminoituu Tour de Francen voittotaistelun mielenkiintoinen lähtöasetelma. Voittaako lopulta vahvin yksilö, vai vahvin joukkue? Pyöräily luonnollisesti eroaa muista kestävyyslajeista peesaushyödyn ja joukkuetaktiikan ison merkityksen vuoksi. Esittelyjä kaipaamaton nelinkertainen Ranskan ympäriajon voittaja Chris Froome nähdään myös todennäköisesti Brestin lähtöviivalla 26.6.2021. Kenialaisbritti kohtasi vuonna 2019 vakavan onnettomuuden, joka uhkasi hänen koko uraansa. Edellisen vuoksi 36-vuotiasta Froomea ei enää ennusteta veikkaajien papereissa edes top 10-haastajaksi. Vanhojen konkareiden lippua pitää kuitenkin aivan varmasti korkealla espanjalainen Alejandro Valverde, joka sensaatiomaisesti 41-vuotiaana on edelleen loistanut tämän kauden päiväklassikoissa häntä puolta nuorempien nälkäisten kuskien joukossa.

Harjoittelun ja valmennuksen näkökulmasta tällä kaudella on pistänyt erityisesti silmään se, miten merkittävä osa Grand Tour-ennakkosuosikeista on päättänyt osallistua kauden päätavoitteena olevaan ympäriajoon suoraan korkeanpaikan leirityksestä ilman valmistavia esikisoja. Tähän asti pyöräilymaailmassa on uskottu vahvasti esikisojen olevan korvaamattomia kisakunnon viimeistelemiseksi. Giron voittanut Bernal, Ranskaan lähtevä Roglic ja Girolta keskeytykseen kolaroinut Caruson tallin ykköskuski, Mikel Landa (3. 2017 Giro d’Italia, 4. Tour de France 2017 & 2020) ovat esimerkkinä uudesta valmistautumismallista. Bernal ja Landa aloittivat molemmat Giron todella vakuuttavasti, joten uusi valmistautumistapa näyttää antaneen jo vahvistusta mallin toimimisesta. Pyöräilyssä puhutaan, että uudet teknologiat, liikuntatieteelliset sovellutukset ja pandemiaolosuhteet ovat tehneet harjoittelusta entistä tehokkaampaa ja tarkempaa. Tästä esimerkkinä on muun muassa älytrainerilla kilpaileminen muita vastaan ja päivittäisharjoittelun toteuttaminen erittäin kontrolloiduissa olosuhteissa samalla välttäen perinteisen pyöräilyharjoitteluun kuuluvia lähes väistämättömiä haavereita, kolarointeja ja sairastumisia.

Palataan hetkeksi Italian ympäriajon ratkaisuihin. Bernal teki eroja muutamilla alppietapeilla, muun muassa legendaarisessa Monte Zoncolanissa, jossa hän teki uuden nousuennätyksen. Aikaennätyshän ei itsestään tarkoita mitään pyöräilyssä, toisin kuin esimerkiksi yleisurheilussa, jossa omega on armoton tuloksia vertaillessa. Velonewsin arvioinnin mukaan Bernal tuotti 6,2 W/kg 40:02 kestäneen nousun ajan, joka on äärimmäisen kova teho tuon kestoiseen suoritukseen. On huomion arvioista, että Bernal pystyi tuottamaan tuon tehon myös vajaan 200 kilometrin ajon jälkeen. Hänen anaerobisen kynnyksensä on todennäköisesti oltava reilusti yli maagisen 6,0 W/kg teho-paino -suhteen rajapyykin, jota on pidetty eräänlaisena Grand Tour -tason kuskin anaerobisen kynnyksen tehovaatimuksena. Tämän kaltaisten lukemien on monesti epäilty rikkovan ihmisfysiologian rajoja – eikä vähiten juuri siksi, että pyöräilyllä on oma synkkä dopinghistoriansa. Aikoinaan lukemat saattoivat olla vielä julmetumpia, mutta anti-dopingtyö on aikojen saatossa pyyhkinyt pois pyöräilyn historiasta ja kilpailujen tulosluetteloista osan näihin pystyneistä kuskeista.

Jää nähtäväksi, vaaditaanko tulevaisuudessa ja kohta alkavassa Ranskan ympäriajossa vielä suurempaa suhteellista tehon tuottoa keltapaidan saavuttamiseksi ja kuljettamiseksi aina Champs Elyseelle asti.

Ibai Mendia, liikuntafysiologi, Liikuntakeskus Pajulahti

KUVA: Sruilk/Shutterstock.com / Egan Bernal roosapaidassaan tallikavereiden suojassa.