
Esteetön Pajulahti
Pajulahti on Suomen ainoa Paralympiakomitean virallinen valmennuskeskus. Pajulahti takaa kansainvälisen tason harjoitus- ja lomaolosuhteet niin urheilijoille kuin esimerkiksi perheille. Esteettömyys on meille Pajulahdessa ensiarvoisen tärkeää ja kaikki uudet investointimme sekä saneeraukset suunnitellaankin esteettömyys edellä.
Vastuullisuus on merkittävä osa Pajulahden toimintaa ja olemmekin toteuttaneet vastuullisuusohjelman edistääksemme vastuullisuutta osana jokapäiväistä tekemistä.
KILPA- JA HUIPPU-URHEILU PAJULAHDESSA
Pajulahtelainen ilmapiiri yhdistettynä osaamiseen ja kokemukseen vammaisurheilun leiritys- ja kilpailutoiminnasta tuo paitsi kotimaisia vammaisurheilun harrastajia ja huippuja, myös ulkomaisia urheilijoita ja joukkueita Pajulahteen. Vuosittainen suuri monilajikilpailu Pajulahti Games sekä usean eri lajin arvokilpailut ovat yhteinen käyntikortti Suomen Paralympiakomitean kanssa. Suomen Paralympiakomitean nuorten leiritys ja lukuisat lajiliittojen leirit ovat osa ympärivuotista toimintaa.
Vuonna 2015 valmistunut hotelli Kalliopaju on täysin esteetön ja yhdistetty yhdyskäytävällä päärakennukseen. Lisäksi vuonna 2019 valmistuneessa hotelli Puistopajussa alakerran huoneet ovat täysin esteettömiä. Kalliopajun ja Puistopajun huoneissa on hotellitasoinen varustelu: wc, suihku, tv, jääkaappi, mikro, kahvinkeitin, vedenkeitin, kahviastiasto sekä huoneistokohtainen ilmanvaihto ja lämmönsäätö. Tämän lisäksi useat muut huoneemme ovat saavutettavissa myös pyörätuolilla liikkuville.
Olosuhteiden lisäksi pyrimme osaltamme edistämään osaamista vammaisurheilun kentällä valmennuksen ja valmennuskoulutuksen osalta. Useammalla perättäisellä Pajulahden valmentajan ammattitutkinto -kurssilla on ollut mukana vammaisurheilussa mukana olevia valmentajia.
Meillä on olosuhteet ja välineistöä mm. seuraaville vammaisurheilulajeille: maalipallo, yleisurheilu, boccia, istumalentopallo, kelkkajääkiekko, jalkapallo, uinti, judo, taekwondo, sokkopingis, voimailu, hiihto, pyörätuolikoripallo, pyörätuolirugby, tanssi, triathlon, miekkailu, sekä sähköpyörätuolijalkapallo ja -salibandy.
Pajulahteen on hankittu paljon laadukasta vammaisurheilun välineistöä mm. jääkiekkokelkat, kelaustuoleja, erilaisia polkupyöriä, pelipyörätuoleja, melonnan apuvälineitä jne. Välineet ovat pääsääntöisesti käytössä Pajulahdessa, mutta osaa välineistä vuokrataan asiakkaitten kotiympäristöihin. Pajulahti on mukana välineet.fi yhteistyössä muiden liikunnan apuvälineitä vuokraavien tahojen kanssa.
VAPAA-AIKA JA KUNTOLIIKKUNTA PAJULAHDESSA
Huippu- ja kilpa-urheilijoiden lisäksi myös toimintarajoitteiset vapaa-ajan asiakkaat ja kuntoliikkujat on otettu huomioon Pajulahdessa. Pajulahden kaikki liikuntatilat ovat saavutettavissa. Esteettömyyteen on panostettu viimeisen kymmenen vuoden aikana voimakkaasti. Vanhempien tilojen saavutettavuutta on kohennettu ja uudemmissa rakennuksissa esteettömyys on huomioitu suunnitteluvaiheessa. Esimerkiksi alueella on useita inva-wc:tä, Pajulahti-hallissa on esteettömiksi suunniteltuja HUR-kuntoilulaitteita, muutamissa tiloissa on kiinteä induktiosilmukka ja lisäksi siirrettävä järjestelmä. Uimahallilla on allasnosturi. Alueella on vammaiskäyttöön soveltuva laituri, esteetön nuotiopaikka, saavutettavissa oleva parilaavu ja sopivia lähiliikuntareittejä. Lisäksi liikuntaa helpottavia apuvälineitä on hankittu Pajulahden asiakkaiden käyttöön: erilaisia polkupyöriä (noja-, käsi- ja tandempyörät), hiihto- luistelu ja potkukelkkoja ja melonnan apuvälineitä. Lisäksi välineistöä löytyy ryhmä- ja sisäliikuntaan mm. pelipyörätuolit ja jääkiekkokelkat.
Pajulahden monipuolinen luonto vesistöineen ja retkeilyreitteineen tarjoaa oivan mahdollisuuden myös toimintarajoitteisille toteuttaa monipuolinen ja luonnonläheinen loma kalastaen, retkeillen, meloen, hiihtäen tai vaikkapa suunnistaen.
Välineiden saatavuuden lisäksi niin luontoliikuntapaikkojen, kuin muidenkin liikuntapaikkojen esteettömyyteen ja saavutettavuuteen on kiinnitetty erityistä huomiota. Alueella on mm. vammaiskäyttöön soveltuva melontalaituri kanoottivajoineen, saavutettavissa oleva parilaavu, esteetön nuotiopaikka ja hyvät kaikille sopivat lähiliikuntareitit. Lisäksi mm. minigolfradalla on otettu huomioon myös huonommin liikkuvat ja aistivammaiset.
Muuta:
- kaikki julkiset wc:t ovat merkitty kohosymbolein ja pistekirjoituksin. Uimahallin kaikki opasteet ovat myös kohosymbolein ja pistekirjoituksin luettavissa aina pukukaappeja myöden >> ovet, pukukaapit, allastilat.
- Alueestamme on tunnusteltava pienoismalli ja paperisia kohokarttoja alueen rakennuksista ja esteettömimmistä kulkureiteistä.
- Päärakennuksen sisätiloista on kohokarttoja.
- Näkövammaisten asiakkaidemme käyttöön meiltä on löydettävissä veloituksetta 2 tandem-polkupyörää ja sokkopingispöytä. Tämän lisäksi lisäpalveluina on mahdollista pelata / kokeilla mm. maalipalloa (näkövammaisten joukkuepeli). sisäfrisbeegolfia, miekkailua ja näkövammaisille sovellettua jousiammuntaa (mikäli nämä eivät sisälly jo ohjelmaan)
- Pajulahdessa toimii näkövammaisten ja liikuntarajoitteisten ohjaamiseen erikoistuneet liikunnanohjaajat.