Siirry verkkokauppaan »

VEAT - Valmennuksen erikoisammattitutkinto

Seuraava tutkintokoulutus lähijaksoineen alkaa Pajulahdessa syksyllä 2022, mutta tutkinnolle on jatkuva haku ja näytöillä suorittaminen on mahdollista jo ennen sitä.

Valmentajan erikoisammattitutkinnon suorittaneella on ammattitaito toimia valmennustoiminnan johtajana ja kehittää valmennuksen laatujärjestelmää sekä kehittää omaa johtamistaan ja johtamisosaamistaan. Tutkinto valmistaa lisäksi toimimaan urheilijalähtöisesti valmennuksen asiantuntijana sekä kehittämään valmennustoimintaa valmennustietoa ja verkostoja hyödyntäen. Olennaista on myös taito arvioida omaa osaamistaan valmennustoiminnan kehittäjänä ja johtajana.

Valmentajan erikoisammattitutkinnon suorittanut voi toimia valmennustehtävissä sekä valmennuksen johto- ja kehittämistehtävissä kolmannella sektorilla, julkisella sektorilla tai yksityisellä sektorilla. Kolmannella sektorilla tutkinnon suorittaneen tavallisimpia työympäristöjä ovat liikunta- ja urheiluseurat. Julkisella sektorilla valmentajan erikoisammattitutkinnon suorittanut työskentelee urheilun lajiliitoissa, alueorganisaatioissa tai urheiluakatemioissa. Yksityisellä sektorilla valmentajan ammattitutkinnon suorittanut työskentelee liikuntayrityksessä tai itsenäisenä liikuntayrittäjänä. Tutkinnon suorittanut tekee yhteistyötä erilaisten sidosryhmien ja oman työyhteisönsä kanssa.

Opiskelija osoittaa osaamisensa käytännön työtehtävissä eli aidoissa työtilanteissa omalla työpaikalla (esimerkiksi valmennusjärjestelmän kehittämissuunnitelma ja toimintasuunnitelma). Ammattitaidon arvioijina toimivat koulutuksen järjestäjän ja työelämän edustajat.

Tutkinnon laajuus ja muodostuminen

Valmentajan erikoisammattitutkinto on näyttötutkintojärjestelmään kuuluva aikuisten ammatillinen tutkinto. Sen laajuus on 180 osaamispistettä ja tutkinto muodostuu kahdesta pakollisesta ja yhdestä valinnaisesta tutkinnon osasta:

Pakolliset tutkinnon osat:

Valmennustoiminnan johtaminen
Urheilijakeskeinen valmentaminen

Valinnainen tutkinnon osa (yksi alla olevista)

Urheilutoiminnan kehittäminen
Toimiminen valmennuksen kansainvälisessä toimintaympäristössä
Valmennustoiminnan hallinnon kehittäminen

Tutkintokoulutus

Tutkintokoulutus toteutetaan monimuoto-opiskeluna. Se koostuu noin kuuden viikon välein pidettävistä lähijaksoista ja työssäoppimisesta omassa valmennusympäristössä.

Tutkinnolle hakeutuvan henkilölle laaditaan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS), johon merkitään aiemmin hankittu ja osoitettu osaaminen, tutkinnon suorittamiseksi tarvittavan ammattitaidon ja osaamisen hankkiminen, suunnitelma osaamisen osoittamiseksi sekä tarvittavat ohjaus- ja tukitoimet sekä opiskelijan urasuunnitelma.

Tutkintokoulutuksessa kehitetään ja vahvistetaan osaamista työelämän vaatimuksia vastaavaksi. Tutkinnon perusteissa määritelty ammattitaito ja osaaminen osoitetaan käytännön työtehtävissä, aidoissa työtilanteissa (omalla työpaikalla tai perustellusta syystä muussa ympäristössä). Ammattitaidon arvioijina toimivat opetusalan ja työelämän edustaja. Koulutuksen järjestäjä tekee tiivistä yhteistyötä työelämän kanssa ja näytöt tehdäänkin pääosin työelämässä.

Mikäli hakeutumisvaiheessa todetaan, että VEAT tai sen osa ei ole hakijalle soveltuva, ohjataan hakija hänelle paremmin soveltuvaan koulutukseen tai täydentämään osaamistaan muulla tavoin. (Sora-lain säädäntö)

Lähijaksot Pajulahdessa

Lähijaksoilla täydennetään tutkinnon perusteiden määrittelemää osaamista, joka antaa valmiudet tutkinnon suorittamiseen. Niiden aikana päivitetään ja syvennetään tietoja ja taitoja, tunnistetaan omia vahvuuksia ja kehityskohteita sekä annetaan valmiuksia jatkuvaan itsensä kehittämiseen.

Suurin osa oppimisesta tapahtuu käytännön työtehtävissä omalla työpaikalla. Lähijaksot sisältävät asiantuntijaluentoja, käytännön demonstraatioita, näyttötehtävien yhteistä käsittelyä sekä vuorovaikutusta ja osaamisen jakamista opiskelijoiden kesken.

VEAT-lähijaksojen ajankohdat 2022-2023:

27.-28.9.2022
8.-9.11.2022
8.-9.12.2022
31.1.-1.2.2023
14.-15.3.2023
25.-26.4.2023
23.-24.5.2023
15.-16.8.2023
26.-27.9.2023
21.-22.11.2023
19.-20.12.2023

Kustannukset

Tutkintokoulutuksen hinta on 600€ / tutkinnon osa (tutkinto koostuu kolmesta tutkinnon osasta eli koko tutkinnon hinta 1800€). Laskutus tapahtuu opiskelijan toivomissa erissä. Opiskelijoilla on mahdollisuus yöpyä ja ruokailla Pajulahdessa opiskelijahintaan. Esimerkiksi opistotasossa majoittuminen maksaa 35€/vrk/hlö (2hh, sis. aamupalan).

Lähijaksot Pajulahdessa

Ruokailut opiskelijahintaan opiskelijaravintola Fannyssa tai Ravintola Kukkasessa (maksu paikan päällä ravintolaan)
Majoitus opiskelijoille 35 €/vrk (sis. aamupalan)
Pitkäaikaisempaan asumiseen myös vuokra-asuntoja

Oppisopimus

Tutkinto on mahdollista suorittaa myös oppisopimuksella. Lisätietoja Pajulahden oppisopimustoimistosta Petri Salliselta: puh. 044 7755 334, [email protected]

Tutkinnolle hakeutuminen

Tutkinnolle on jatkuva haku Pajulahden valmennuskeskuksen kotisivuilla (kohdassa ”Ilmoittaudu opinnoille”). Tutkinnon tai sen osan voi suorittaa myös pelkillä näytöillä, osallistumatta valmistavaan koulutukseen.

Terveydentilavaatimukset Liikunnan ja valmennuksen ammattitutkinnossa

1.1.2012 alkaen ns. SORA-lainsäädännön mukaisesti

Hakijan terveydentilaan tai toimintakykyyn liittyvä seikka ei saa olla esteenä opiskelijaksi ottamiselle. Opiskelijaksi ei kuitenkaan voida ottaa sitä, joka ei ole terveydentilaltaan tai toimintakyvyltään kykenevä opintoihin liittyviin käytännön tehtäviin tai työssäoppimiseen, jos valtioneuvoston asetuksissa (1032/2011 ja 1033/2011) määritellyissä sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan tutkinnoissa opintoihin liittyvät turvallisuusvaatimukset sitä edellyttävät ja jos estettä ei voida kohtuullisin toimin poistaa.

Lisätietoja

Tutkinnon johtaja:

Pekka Kainulainen

[email protected]

044 7755 345

 

Varaa majoitus tästä