Hankkeet

Liikuntakeskus Pajulahti on mukana innovatiivisissa hankkeissa, kuten Sport Engineering alueellisen kilpailukyvyn, tuotekehityksen ja osaamisen vauhdittajana sekä SEDY 2. Lisäksi kehitämme soveltavan liikunnan verkkokoulutusta.

Liikuntakeskus Pajulahti kehittää omaa toimintaansa ja olosuhteita erilaisin hankkein, joita tehdään kansallisten ja kansainvälisten yhteistyökumppanien kanssa.

Pajulahdessa opiskelija tutustuu Averett-yliopiston kotisivuihin.

Sports Engineering alueellisen kilpailukyvyn, tuotekehityksen ja osaamisen vauhdittajana

Liikuntakeskus Pajulahti toimii osatoteuttajana Lappeenrannan-Lahden teknillisen yliopiston (LUT) hankkeessa, jonka tavoitteena on vahvistaa Päijät-Hämeen asemaa urheilun ja liikunnan innovaatioiden kärkialueena Euroopassa. Hanke saa EAKR rahoitusta Euroopan unionilta, ja se vastaa sekä alueellisiin että eurooppalaisiin innovaatiopolitiikan haasteisiin. Toteutusaika hankkeessa on 1.3.2023 – 30.6.2025. Lahti ja Päijät-Häme ovat jo nyt vahvoja toimijoita sportti-teeman parissa ja pyrkivät tulevaisuudessa kehittämään aihealueen ympärille kansainvälisiä tapahtumia, fasiliteetteja, osaamista, koulutusta ja vientiä. Tämä hanke edistää osaltaan alueellisen kokonaisuuden muodostumista tuomalla mukaan tutkimuslähtöisen Sports Engineering -kokonaisuuden, joka tukee alueen osaamispääoman kehittämistä, liiketoimintalähtöistä kehitystoimintaa, tutkimusta ja opetusta sekä sportti-vientiä.

Hankkeen tavoitteet

Hankkeen päätavoitteena on edistää Sportti-kärjen strategisia tavoitteita parantamalla alueen kilpailukykyä, osaamista sekä tutkimus- ja koulutusmahdollisuuksia Sports Engineering -kokonaisuuden avulla. Tämä mahdollistaa uusien, dataan ja simulaatioihin perustuvien menetelmien kehittämisen, jotka hyödyttävät valmennusta, harjoittelua ja ammattiurheilua. Lisäksi se tukee välineiden ja menetelmien kehitystä, jotka eivät vain tue huippu-urheilua, vaan myös edistävät palveluiden ja tuotteiden kehittämistä arkiliikunnan ja yleisen hyvinvoinnin alueilla. Hanke tukee näin eri sidosryhmien asiantuntemuksen kasvua, innovatiivista toimintaa ja uusien teknologioiden kehittämistä.

Päijät-Hämeen Liitto logo
Euroopan unionin osarahoittama

Sport Engineering Research Center Finland SERCF

Projektin aikana perustetaan, käynnistetään ja laajennetaan SERCF-konseptia, josta kehittyy pysyvä, sekä alueellisella että kansainvälisellä tasolla toimiva osaamiskeskus. Tämä keskus vahvistaa Päijät-Hämeen asemaa sportti-teeman kärjessä. Kehitettävä Sports Engineering -kokonaisuus luo osaamisympäristön, joka tukee tutkimus- ja kehitystyötä sekä uusien innovaatioiden, urheiluvälineiden ja teknologioiden kehittämistä yhteistyössä paikallisten ja kansainvälisten yritysten sekä esimerkiksi startup-yritysten kanssa.


Sport Empowers Disabled Youth (SEDY2)

The Sport Empowers Disabled Youth (SEDY2) project encouraged inclusion and equal opportunities in sport for disabled youth. SEDY2 was funded by Erasmus+ Sport. 

Vammaisten ja tukea tarvitsevien lasten ja nuorten liikuntatarjontaan liittyviin haasteisiin etsittiin inklusiivisia ratkaisuja kansainvälisen Sport Empowers Disabled Youth -projektin jatkohankkeella. Suomesta SEDY2-hankkeessa mukana olivat Suomen Paralympiakomitea ja Liikuntakeskus Pajulahti. Kolmivuotinen (2020–2022) hanke oli hollantilaisen InHolland-ammattikorkeakoulun koordinoima. Hollannin ja Suomen lisäksi mukana olivat Portugali, Liettua ja Itävalta. 

Koulutusvideot löytyvät ENSE-järjestön sivuilta. 

Soveltavan liikunnan verkkokoulutuksen kehittäminen 

Liikuntakeskus Pajulahti ja Suomen Paralympiakomitea ovat kehittäneet Soveltavan liikunnan ja vammaisurheilun verkkokoulutuksen Pajulahden Moodle-oppimisalustalle.  Verkkokoulutusta kehitettiin vaiheittain 2019-2022 aikana Opetus- ja Kulttuuriministeriön (OKM) tukemana. Ikäinstituutti ja Suomen Kuurojen Urheiluliitto tulivat mukaan 2022 laajentamaan yhteistyötä. Nykyisin hanke on osa Pajulahden koulutustarjontaa sisältäen myös lähikoulutusjakson.

Lisätiedot koulutuksesta Pajulahden täydennyskoulutukset


Erasmus+ hankkeet

Erasmus+ -ohjelmalla tuetaan ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden ja henkilöstön ulkomaanjaksoja ja kansainvälisiä yhteistyöhankkeita. Ohjelma tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia opiskeluun ja työskentelyyn ulkomailla tasavertaisesti kaikille. Pajulahti on ollut mukana erilaisissa Erasmus+ -hankkeissa.

Tutustu ERASMUS+ hankesivustoon